
Kuvaaja: Ulla Moilanen
Varsinais-Suomen Tiedetestaajat-työpajat käynnistyivät tällä viikolla. Hankkeeseen on ilmoittautunut mukaan noin 1200 varsinaissuomalaista kuutosluokkalaista.
Kukin mukana oleva luokka osallistuu yhteen tutkimukselliseen työpajaan. Oppilaat voivat päästä esimerkiksi suunnittelemaan oman silmänliikekameraa käyttävän tutkimuksen, etsimään taivaalta tähtikuvioita tai pohtimaan, miten erilaisia tunteita on kuvattu ennen ja nyt. Työpajan ohjaa aiheeseen perehtynyt Turun yliopiston tutkija.
Tutkija ja tohtorikoulutettava Sofia Paasikivi piti ensimmäisen työpajansa Tavastilan koulun kuutosluokkalaisille.
– Olen opettanut paljon eri ikäisiä aikuisia, mutta en juurikaan lapsia ja nuoria. Ensimmäinen Tiedetestaajien työpaja jännitti minua varmasti paljon enemmän kuin oppilaita! Paja oli kuitenkin todella hauska kokemus ja etätoteutus toimi yllättävän hyvin. En voinut esitellä oppilaille arkeologisia löytöjä tai kohteita paikan päällä, mutta näytin heille kuvia arkeologisista löydöistä. Oppilaiden piti pohtia ja päätellä mitä esineet ovat. He tunnistivat jopa keskiaikaisen vessan istuimen!
Varsinais-Suomen huhtikuun työpajoissa on vielä tilaa, joten halukkaat 6.-luokkien opettajat voivat edelleen ilmoittautua mukaan.